Opetusta Facebookissa – opettaja ja uudet oppimisympäristöt

Keväällä 2011 pidetyllä pohjoissaamen kertauskurssilla harjoittelimme uusien ohjelmien ja oppimisalustojen käyttöä opetuksessa. Kertauskurssilla oli kielen perustaidot omaavia opiskelijoita, joiden kanssa saamen taitoja harjoiteltiin niin nettiin perustetun suljetun Facebook-ryhmän kuin Google doc -dokumenttien avulla. Opettajan näkövinkkelistä käsin kokeilu oli hedelmällinen. Jatkossa ainakin Facebook-ryhmä kielenkäytön harjoittelu- ja käyttöareenana puolustaa paikkaansa vaikka osalle opiskelijoista  Facebookiin kirjautuminen ei ollutkaan niin mieluista.  Kun olemme keskustelleet uusien opiskelijoidemme kanssa Facebookin käytöstä,  niin lähes kaikki – nekin, joilla ei vielä ole Facebook-tunnusta – ovat ymmärtäneet Facebookin lisäarvon opiskelulle ja ovat olleet valmiita liittymään siihen tukihenkilön avustuksella opiskelun ajaksi. Facebook  ympäristönä on oivallinen areena harjoitella kielenkäyttöä ”oikeasti” ja lisäksi sen kautta on helppo  jakaa linkkejä ja muuta kieleen liittyvää materiaalia ja siten päästä kuulemaan, näkemään ja käyttämään kieltä.

Toinen uusi apuneuvo olivat Google doc -dokumentit ja niiden käyttö opetuksessa. Tämän työvälineen hyvä puoli on se, että se mahdollistaa dokumenttien työstämisen yhdessä reaaliaikaisesti ja vähentää turhan tallentelun ja edestakaisin lähettelyn tarvetta sekä pitää viimeisimmän dokumenttiversion kaikkien nähtävillä. Myös opiskelijoiden tekemiä töitä voi helposti jakaa sitä kautta. Toisaalta ainakin välillä dokumenttien teko oli teknisistä syistä hidasta ja ohjelman automaattitallennus pysäytti kirjoittamisen kesken kaiken. Sanakirjatyökaluna Google doc -taulokko-ohjelma oli kätevä, helppokäyttöinen ja helposti opettajan kontrolloitavissa. Opettajana täytyy jatkossa vain vielä paremmin muistaa ohjeistaa opiskelijoita ohjelmien käytössä, koska kun kaikilla on valtuudet muokata jotakin dokumenttia, on myös mahdollista, että joku vahingossa esimerkiksi poistaa koko dokumentin. Onneksi näin ei kuitenkaan päässyt kevään kurssilla käymään vaikka pieniä lipsahduksia kurssin aikana korjattiinkin. Varmuuskopiointi tuleekin tässä kohtaa pitää mielessä.

Virtuaaliopettajana toimiessani olen huomannut, että netti ja sen sisältämä materiaali ja esimerkiksi erilaiset sosiaalisen median mahdollisuudet avaavat aivan uusia mahdollisuuksia kielenopetuksessa, mutta opettajana on silti koko ajan pidettävä mielessä, että tärkeintä ei ole tekniikalla ja uusilla työkaluilla ja -ohjelmilla kikkailu vaan itse asian eli kielen opettaminen. Virtuaaliopettajana joutuu vielä paljon kokeilemaan ja testaamaan, mikä sopii mihinkin käyttöön ja mikä taas vie enemmän aikaa kuin antaa apuja opetukseen eli tulee pitää jalat maassa vaikka uusia ohjelmia ja keinoja putkahtelee netistä koko ajan. Samoin on annettava aikaa niin itselle kuin opiskelijoillekin tottua uusien ohjelmien käyttöön ja niiden erilaisiin käyttömahdollisuuksiin. Muutamalla toimivalla ratkaisulla pääsee jo pitkälle, ja uusia konsteja voi kokeilla ja ottaa käyttöön pikku hiljaa. Olen myös huomannut, että osa nettiopetuskäytännöistä sopisi hyvin myös ns. perinteisen lähiopetuksen tueksi.

Nettiopetus ei mielestäni opetuksen suhteen juurikaan poikkea perinteisestä lähiopetuksesta, ainoastaan fyysinen tila on muuttunut virtuaalitilaksi mutta sekin on todellinen tila – ei keksitty tai kuviteltu vaan ihan oikea luokka, jossa on opettaja, opiskelukaverit, ”taulu”, siellä voi viitata, tehdä ryhmätöitä jne. Myös työmäärä opetuksessa on sama – ei siis kannata luulla, että nettiopetuksessa kielen oppisi jotenkin helpommin. Kielen oppiminen vaatii aivan samalla lailla työtä virtuaalitilassa kuin lähiopetuksessakin. Ainoastaan matka opiskelupaikkaan voi olla lyhyempi – kotoa kotikoneelle.

Mainokset

2 responses to this post.

  1. Posted by Juha on 20.4.2012 at 19.20

    Millä luokka-asteella käytit Google doc -dokumentteja? Eikö alaikäsiten töiden julkaiseminen netissä ole hankalaa (=lähes mahdotonta) tietoturvan yms. seikkojen vuoksi?

    Vastaus

  2. Posted by Ellen Pautamo on 23.4.2012 at 13.24

    Kiitos kommentista, ja hyvä huomio! Me käytimme dokumentteja aikuisopiskelijoiden kanssa eli sen puoleen meillä hieman helpompi toimia kuin esimerkisi perusopetuksessa.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: