Archive for heinäkuu 2012

Kesäterveiset Rovaniemeltä!

Rovaniemellä työ hankkeessa on edennyt pala kerrallaan. Näin kesäloman kynnyksellä on hyvä miettiä, missä mennään. Hankkeessa on tehty tutkimustyötä liittyen lapintakkeihin, ja työ on ollut monipolvista koko kevään ajan. On ollut riemastuttavaa ja hienoa huomata, että on löytynyt kontakteja ja tietolähteitä suorastaan runsain mitoin verrattuna siihen, mitä niitä oletettiin löytyvän. Erityisesti Rovaniemen lähialueilta on löytynyt ihmisiä, joilla on tietoja ja myös varsinaisia tutkittavia pukuja. Tämä tosin on johtanut siihen, että tutkittavaa on ollut paljon suhteessa työaikaan… läheskään kaikkeen kiinnostavaan ei ole ehditty vielä tarttua.

Merkityksellisintä on, että museon tekemä osuus hankkeessa kiinnostaa jo nyt monia ihmisiä, ja sillä lopputuloksella, joka saadaan aikaan ja laajaan jakoon nettinäyttelynä sekä -opetusmateriaalina tulee olemaan vaikuttavuutta. Se antaa lisää kipinää hanketyöskentelyyn.

Lapintakkien tutkimuksessa on kartoitetttu museon omien kokoelmien anti, käyty läpi kirjallisuutta ja haastateltu ihmisiä. Tärkeintä on löytää nyt varsinaisia pukuja, jotka joko kuvataan tai parhaassa tapauksessa saadaan osaksi museon kokoelmaa. Nyt on edessä kesäloma, mutta heti elokuussa työ jatkuu innolla!

Hyvää heinäkuuta kaikille, hyviä lomia, paljon hilloja ja elokuussa taas pakerretaan!
Hanna Kyläniemi

Mainokset