Opetuksen digitsunami – Blogipäivitys ruotsalaisuuden päivänä 6.11.2012

Luin juuri aamulla Helsingin Sanomista (HS 6.11.12) Matti Apusen kolumnin Maalaisyliopiston loppu. Kolumnissa käsitellään online-oppimista ja sen mahdollista vaikusta mm. yliopistomaailmaan. Kolumnissa puhutaan – Stanfordin yliopiston presidenttiä John L. Hen­nes­sya lainaten – opetusmaailmaa uhaavasta ”tsunamista”, jonka opetukselle aiheuttaa nykyinen digitaalinen tiedonsiirto ja joka on jo totta musiikki-, elokuva- ja mediabisneksessä. Kolumnin mukaan tähän ”tsunamiin” tulisi yliopistojen alkaa valmistautua jo kiireesti. Kolumnissa kuvataan, miten suuret yliopistot voivat verkko-opetuksellaan tavoittaa yhä suurempia massoja ja miten opetuksen saavutettavuus muuttuu, kun se ei enää välttämättä ole sidoksissa aikaan eikä paikkaan, ja toisaalta pelikentälle nousee myös raha – verkossa tapahtuva opetus nähdään kustannuksia laskevana. Tällöin yhä useammalla on varaa opiskella ns. kalleissa huippuyliopistoissa. Mielenkiintoinen näkökulma opetuksen tulevaisuuteen. Verkko-opettajan näkökulmasta haluan kolumnin innoittamana kommentoida muutamia asioita.

Ensinnäkin, kolumnissa todettiin, että verkko-opetus näyttää soveltuvan erityisesti matemaattisiin aineisiin ja kielen opetukseen. Kielen opetuksesta minulla on kokemusta ja voin allekirjoittaa tuon väitteen. Kielen opetukseen verkko tuo käsittämättömän paljon arkipäivän kielenkäyttötilanteita, autenttista materiaalia, mielekkyyttä, hauskuutta, eikä siinä vielä kaikki! Monesti kielen opiskelun lomassa voi lisäksi oppia muutakin, esim. lintusanastoa kerättäessä voi tutusta nettisivustoihin, joissa on kuvia ja ääninäytteitä linnuista eli samalla voi opetella tunnistamaan lintuja ja oppia jopa ilman erillistä opettelua.  Lisäksi netistä saa tietoa lähes aiheesta kuin aiheesta. Asioihin voi paneutua aivan eri tavalla, koska netistä on helppo etsiä ja löytää tietoa juuri itseään kiinnostavista aiheista, erilaisista näkökannoista, virallisista ohjeista ym. Opetuksessa on aina etua siitä, että opetettava aihepiiri kiinnostaa oppijaa.

Toisekseen kolumnissa kerrottiin globaaliin opetukseen osallistuneiden kokemuksista verkko-opiskelusta. Opettajana opiskelijoiden kommentit: ” En ole kos­kaan en­nen toi­mi­nut yh­tei­sös­sä, jo­ka tar­joaa näin pal­jon eri­lai­suut­ta” ja ”O­lem­me mo­lem­mat my­kis­ty­nei­tä kurs­sien ko­ke­muk­sis­ta”, eivät yllätä. Samanlaisia ahaa-elämyksiä sain aloitellessani etäopettajan työtä kolmisen vuotta sitten. Alkuodotukseni ns. ”heittivät häränpyllyä”, kun netin mahdollisuudet kielenopetuksessa alkoivat pikkuhiljaa avautua. Toki koen edelleen olevani vielä aloittelija muutaman vuoden kokemuksella, mutta luulen pikku hiljaa alkavani ymmärtää, mitä kaikkea digimaailma voi opetukseen tuoda –  varsinkin kielenopetukseen, mutta myös opetukseen ja opetuskulttuurin yleensä.

Kielenopetuksessa opiskelijan omaa aktiivisuutta on helppo lisätä monin  eri keinoin (blogit, keskustelualustat, yhteisölliset oppimisalustat), ja kirjallisen oppimateriaalin lisäksi voi käyttää paljon kuvaa, ääninauhaa, videota. Arkipäivän puhemalleja löytyy uutisista, haastatteluista, makasiiniohjelmista jne. – enää kielenkäyttömallina ei toimi pelkästään oppikirjaa varten tuotettu äänimateriaali. Varisinkin saamen kielen opetuksessa on rikastuttavaa saada opiskelijoiden korviin eri saamen kielen murteiden puhujia, tämä sama koskee varmaan kaikkia kieliä. Kun vielä ottaa huomioon, että opetan suhteellisen pientä kieltä (pohjoissaamen kielellä arviolta ehkä noin 20 000 puhujaa) ja löydän silti kohtalaisen hyvin opetusmateriaaliksi sopivaa ainesta internetin kautta, en uskalla edes ajatella, mitä on tarjolla suurten maailmankielten opettajille.

Kolmas kolumnista esiinnoussut asia, johon haluan tämän blogikirjoitukseni tällä kertaa lopettaa, on viittaus entisen yliopettaja Heli Nurmen toteamukseen: ”Pe­ru­sa­siat ovat kun­nos­sa, ja pe­da­go­gi­set rat­kai­sut toi­mi­vat.” ”Perusasiat” ymmärrän Saamelaisalueen koulutuskeskuksen näkökulmasta siten, että meillä virtuaalikoulussa on järjestetty kokoaikainen tekninen tuki niin opettajille kuin opiskelijoille. Molemmat ryhmät perehdytetään omalla tavallaan oppimisalustojen ja -ohjelmien käyttöön ja opetustilanteessa annetaan myös käytönaikaista tukea. Pedagoginen kehitys ei myöskään ole vain opettajan varassa, vaan sitä tehdään monesta eri perspektiivistä, suunnittelusta teknisen toteutuksen kautta opetukseen asti. Tärkeä resurssi tälle kehittämistyölle on saatu hankkeiden kautta ja tällä hetkellä Sápmi Miehtá on mahdollistanut paitsi toimivat pedagogiset ratkaisut myös mahdollisuuden levittää etäopetuksen parhaita käytäntöjä meiltä maailmalle, mutta myös toiseen suuntaan.

Teknisen tuen välttämättömyyttä verkko-opetuksessa ei aina ehkä huomata, mutta sen puuttumista voisi verrata tavallisessa koulumaailmassa esimerkiksi siihen, että koulurakennuksen ammattimainen rakennus- ja kunnossapitotyö puuttuu ja kiinteistöjen huollosta vastaakin opettaja. Myös verkossa tapahtuva opetus sisältää ”rakennuksia”, joiden huolto- ja hoitovastuun tulisi kuulua pääasiassa jollekin muulle kuin opettajalle. Kun nämä perusasiat ovat kunnossa, vain mielikuvitus on rajana, kun opettaja pääsee toteuttamaan opetusvisioitaan virtuaalimaailmassa!


Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: