Uusia ulottuvuuksia opetukseen

Sápmi Miehtá -hanke järjesti kuluneen kevään aikana opettajille ja opetushenkilöstölle suunnatun Etäopetuksen perusteet -koulutuksen. Koulutuksen lähtökohtana oli tarjota opettajille ajantasaista tietoa tämän päivän ohjelmistoista ja menetelmistä, joiden avulla opettaja  pystyy monipuolistamaan opetustaan ja tuomaan opetukseensa uudenlaisia ulottuvuuksia. Koulutuksen järjestämisessä ja suunnittelussa olivat mukana myös Lapin Ammattikorkeakoulusta Marko Mehtälä ja Anu Pruikkonen.

 

Koulutuksen sisältö oli jaettu omiin itsenäisiin moduuleihinsa, jolloin osallistujat pystyivät valitsemaan itseään kiinnostavat aiheet. Koulutuksen aiheina oli mm. verkko-opetus ja erilaiset tavat verkko-opetuksen toteuttamiseen, mobiililaitteet, pilvipalvelut, tekijänoikeudet sekä yhteisölliset työkalut. Koulutus järjestettiin etäluentoina sekä itsenäisesti suoritettavina osiona. Etäluennoissa käytettiin iLinc-etäopetusjärjestelmää, joka on ollut käytössä Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa jo yli seitsemän vuotta. Luennot nauhoitettiin, jolloin osallistujat pystyivät katsomaan luentojen sisällöt luentonauhoitteilta. Vaikka osallistujat pystyivät valitsemaan vain itseään kiinnostavat moduulit, monet suorittivat koulutuksen kaikki osiot.

 

Oppimispäiväkirja oman oppimisen tukena

Koulutuksen alussa jokaiselle osallistujalle luotiin oma oppimispäiväkirja, johon oli pääsy myös kouluttajilla. Tarkoituksena oli, että jokainen osallistuja kommentoi oppimispäiväkirjaan luentojen aiheita ja sisältöjä sekä esittää sitä kautta mahdollisia kysymyksiä, joita aihe on herättänyt. Kouluttajat seurasivat aktiivisesti osallistujien luentopäiväkirjoja ja kommentoivat tarpeen vaatiessa esille tulleita huomioita ja kysymyksiä. Oppimispäiväkirjan lisäksi käytössä olivat Moodle-oppimisalustan keskustelualueet, joiden kautta osallistujat pystyivät esittämään kysymyksiä ja saamaan apua ongelmiinsa.

 

Käytännön harjoittelu

Koulutuksen luennot olivat yleisluentoja, joihin sisältyi käytännön harjoitteluosuus erillisenä kokoontumisena. Harjoitustuokion aikana osallistujat pääsivät kokeilemaan käytännössä mm. virtuaaliluokan hallintaa opettajan roolissa sekä Google Drive -pilvipalvelua. Kurssin loppuharjoituksena jokainen osallistuja piti oman lyhyen verkko-opetustuokionsa, jossa esitteli laatimaansa nettiopetustuokiota ja sen käytännön toteutusta tai oppimisalustalle rakentamaansa kokonaisuutta. Verkko-opetustuokion aikana osallistujat saivat samalla mahdollisuuden hyödyntää käytännössä kaikkia kurssilla oppimiansa asioita.

 

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kouluttajien kokemuksia

Koulutukseen osallistujat olivat hyvin motivoituneita ja innokkaita kokeilijoita. Joillekin etäopetus oli tuttua jo ennestään, osalle koulutuksessa tuli paljon uutta asiaa. Oli mukava seurata osallistujia ja huomata heidän saavan samoja ahaa-tuntemuksia ja Pandoran lipas aukeaa -kokemuksia kuin mitä itsekin aikoinaan koki sukeltaessaan virtuaaliopetuksen maailmaan. Koulutuksessa mukana olleiden kommenteista ja keskusteluista sekä luentopäiväkirjojen välityksellä sai käsityksen, että koulutus palveli osallistujiaan. Parhaiten koulutuksen lopputuntemuksia sopii kuvaamaan erään luentopalautteen vastaus: “Osui ja upposi”. Tuntui, että etäopetuksen mahdollisuudet aukenivat monelle, eikä vain opetuskäytön suhteen vaan yleisemminkin sekä työhön että esimerkiksi harrastustoimintaankin liittyen. Tärkeintä antia kouluttajalle olivat hyvät keskustelut luentopäiväkirjojen sivuilla sekä se, että aina koulutuksen aikana oppii jotakin uutta itsekin. Monia hyviä vinkkejä sai omankin opetuksen järjestämiseen tulevaisuudessa.

Nykyään tietotekniikalla on yhä suurempi rooli päivittäisessä opetustyössä, mutta yleensä omatoiminen opettelu ja sovelluksiin tutustuminen vie aikaa ja resursseja. Tämän kaltainen koulutus tarjoaa perustiedot opettajalle tämän päivän menetelmistä ja välineistä, joita opettajat voivat omassa työssään hyödyntää. Mukavinta oli huomata, että osallistujat olivat aktiivisesti mukana ja huomasivat monien uusien välineiden tarjoamat mahdollisuudet omassa työssään. Myös osallistujien palautteissa tuli esille opettajien tarve tämän kaltaisille koulutuksille.

Tietotekniikka monipuolistuu koko ajan ja tulee enemmän sovelluksia ja välineitä, joiden käyttöönottoon tarvitaan jatkossakin koulutusta ja opastusta. Monissa kouluissa tilanne on se, että opettajat eivät saa koulun toimesta tarpeeksi tietoa uusista mahdollisuuksista. Jatkossakin olisi tärkeää järjestää mahdollisuus  saada koulutuksia opettajille oman työnsä tehostamiseen ja monipuolistamiseen.

 

 

Kiitokset Lapin ammattikorkeakoulusta Anu Pruikkoselle ja Marko Mehtälälle hyvästä yhteistyöstä!

 

Sápmi Miehtá -hankkeen työntekijät jäävät nyt kesälomalle ja palaavat työn ääreen taas elokuussa.

Hyvää kesää! Terveisin Unni, Ellen ja Tero

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: